”Saat koko talon!”

Marita Liulia teoksensa Lilies on Gold äärellä.

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Harvalle taiteilijalle tarjotaan näyttelytilaksi yksi Suomen vanhimpia kulttuurirakennuksia, ”pieni pala Venetsiaa” kuten teatterineuvos Reima Jokinen totesi Marita Liulian näyttelyn avajaisissa Aleksanterin teatterissa.

Pitkän linjan kansainväliselle, monialaiselle taiteilijalle talo on tuttu jo 1970-luvun lopulta. Hän on työskennellyt siellä näyttelijänä, ohjaajana ja mediataiteilijana. Yksi Liulian huikean uran huipputeoksia on tanssija-koreografi Tero Saarisen kanssa syntynyt tanssia ja multimediaa yhdistävä kulttiteos HUNT, jota on esitetty 180 kertaa 38 maassa.

Marita Liulian muutoinkin vauhdikas elämä sai viime vuonna lisää kierroksia. ”Ensin villa sitten mies”, hän kommentoi nauraen. Taiteilija muutti vanhaan restauroituun Villa Arabeskiin Arabianrannassa ja meni naimisiin. Hän oli juuri siirtämässä teoksiaan uuteen työhuoneeseen lähemmäksi huvilaansa, kun tuli pyyntö rakentaa näyttely ”rakkaaseen kotiteatteriin”. ”Koska pidetään avajaiset?” taiteilija vastasi, ja niinpä teokset päätyivät työhuoneen sijasta Aleksanterin teatteriin.

Liulia on käyttänyt maalauksissaan akryyliä ja pigmenttiä kankaalle sekä lehtikultaa ja laavaa. Niiden ansiosta teokset hehkuvat aivan omaa valoaan, ja elävät valaistuksen mukana. Jo ala-aulassa kaksi punaisena hohtavaa maalausta toivottaa vieraat tervetulleiksi. Yläkerran tunnelmallisessa lämpiössä saa vaikutelman kuin Liulia olisi varta vasten suunnitellut teokset tilaan sopiviksi, sillä niin oivallisesti ne ovat paikkansa löytäneet.

Pysyvässä näyttelyssä voi vierailla teatterin aukioloaikoina: https://www.aleksanterinteatteri.fi/

Teokset ovat myytävänä, ja kun jokin niistä löytää uuden kodin, taiteilija tuo sen tilalle toisen.

Kuvataiteen ääreltä siirryimme katsomon puolelle teatterin pariin katsomaan Anneli Kannon huimaan Rottien pyhimys -romaaniin perustuvaa näytelmää.

Yksityiskohta teoksesta The Garden.
Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.

close chatgpt icon
ChatGPT

Enter your request.