Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa
Lauri Tanskasen kirja ”Minun sairaan kaunis elämäni” alkaa kuvauksella, miten kiireisellä näyttelijällä on outoja tuntemuksia, verenvuotoa ja selkäsärkyä. Hän meni lääkäriin, ei vaivojen takia, vaan vaimon painostuksesta. Tutkimuksessa tehtiin peräsuolentähystys. Ja siellä se sitten oli; verinen möntti, nimeltään syöpä.
Miten ottaa vastaan tieto: primäärikasvain paksusuolessa ja 24 etäpesäkettä. Auttaisiko Stanislavski-metodi, jossa on näyteltävä diagnoosin kuuleminen oikeasti, luontevasti, ei ylivetäen. Miten ihminen toimii, kun joku tieto pysäyttää aivotoiminnan? Vain lääkärin huulet liikkuvat, mutta mitään ei kuulu. Nyt näyttelen oikeasti, Lauri oivaltaa. Stanislavski tietää.
Laurin elämä ja näyttelijän työ jatkuivat intensiivisenä; oli näytös, oli ensi-ilta, josta ei voi olla pois, ja bändiharkat. Lauri on Tyyne Raunio-yhtyeen laulusolisti, joten sieltäkään ei voi olla pois.
Miten tähän voi sovittaa hoidot?
Vielä oli kuitenkin kerrottava Hennalle, vaimolle. Mitenkä se tulisi näytellä? Se rooli meni sitten Laurilta niin surkeasti, että vaimo arvasi heti. Ei tarvinnut sanoa s-sanaa.
Tämä kaikki oli Laurin elämässä esinäytös sille, joka salpasi hengen ja muuttaisi kaiken loppuelämäksi. Muillekin oli kerrottava. Äiti ei sanonut mitään, ei kuuteen vuoteen, mutta mahdollisti perheen arjessa selviämisen. Äitikin veti oikeasti.
Uutinen levisi salamannopeasti. Tämähän menee ohi, sitten taas tavoitellut roolit ja ura etenisivät nousujohteisesti. Niin Lauri luuli.
Tästä kaikesta, sairaan kauniista elämästään, Lauri Tanskanen kertoo uutuuskirjassaan.
Ryhdyin tekemään muistiinpanoja ajatuksistani ja tuntemuksistani ollessani mökillä Punkaharjun rannoilla, kesällä 2018, kaksi vuotta diagnoosista. Olin elänyt kaksi vuotta, sen ajan mitä lääkäri oli luvannut minulle elonpäiviä. Mutta olin yhä hengissä. Vietin toipilaselämää ison maksaleikkauksen jälkeen maalla luonnon rauhassa. 24 etäpesäkettä ja osa maksasta oli leikattu pois ja vatsassani oli 72 rautaniittiä. Alussa kirjoitin kirjettä liikunnanopettajalleni Timo Klemolalle, koska voinhan tehdä jotain hyödyllistä, kun en ole vielä kuollut. Klemolan johdolla harjoittamastani kiinalaisesta terveysliikunnasta johdettu Asahi oli tehnyt minulle hyvää. Sitten keksin, että miksen voisi ruveta vetämään Asahi-ryhmää toisille syöpäpotilaille. Kirje venyi 30 sivuiseksi. Ja siitä tarina jatkui lopulta kirjaksi ”Minun sairaan kaunis elämäni”.
Ennen sairastumista Lauri Tanskanen oli elänyt kiireistä aikaa. Töitä ja suuria suunnitelmia oli jonoksi asti ja koekuvauksia oli Hollywoodia myöten. Kaikki heitti kuitenkin kuperkeikkaan odottamattomalla tavalla.
Jouduin jäämään pois monesta työstä, mutta jo ennen sairastumistani olimme käynnistäneet elokuvahankkeen ”Sisarukset”. Siinä oli tarkoitus kuvata seitsemän vuoden ajan nuoren arkkitehtiperheen elämää Suomessa ja Islannissa. Ohjaaja Saara Cantell veti kuvauksia, jossa käsikirjoitus seurailee elämän todellisia tapahtumia. Pohdinnan jälkeen käsikirjoitukseen merkittiin, että myös elokuvan päähenkilö sairastui syöpään. Niinpä filmikamerat piipahtivat myös sairaalassa. Sisaruksista toisen roolissa oli Henna-vaimo ja mukana olleet lapsetkin kasvoivat elokuvan myötä.
Elokuva ”Sisarukset” valmistui syksyllä 2023 ja seitsemän vuoden tarina toimi hienosti taideteoksena, jopa syöpä omassa roolissaan. Ensi-iltajuhlat Tennispalatsissa olivat iloiset ja helpottuneet.
Koko ajan Lauri Tanskasen elämää leimasi sairaus, jossa tuli vuorotellen hyviä ja huonoja uutisia. Välillä kaikki voimat menivät sairastamiseen. Välillä heräsi kaipuu tehdä jotain muutakin.
Toissa kesänä oli pidempi tauko hoidoissa, joten soitin ystävälleni Petri Kotwicalle ja kysyin, mitä hänelle kuuluu. Hän kertoi valmistelevansa kevääksi TV-sarjaa Christian Rönnbackan Hautalehto- dekkareista. Joo, tässä olisi herkullinen rooli hullulle lahkojohtajalle, hän sanoi. Kuvausten aikaan olin juuri lopettanut rankan hoitojakson, joten olin aika rujon näköinen, täsmälleen kuten roolihahmon kuuluikin. Meikkiä ei tarvittu. Oli ihana tehdä töitä tuttujen kanssa ja elää hetki normaalia elämää.
Hoitorumban ohella ja ehdoilla elämä edelleen jatkuu, koska sen pitää jatkua. Arjen pyöritys, työpyrähdykset ja perhe-elämän pitäminen kasassa vaatii kurinalaisuutta. Siihen kuuluvat haasteet liikunnassa ja ruokavaliossa.
En syö sokeria ja se tuntuu kropassa hyvältä. Tapaan sanoa, että syön kuin karhu. Aamupalassa on seitsemään eri marjaa, mustikkaa, puolukkaa, vadelmaa, kolmea eri herukkaa ja tyrnimarjaa. Päälle hieman kauraleseitä ja pellavan ja kurpitsan siemeniä. Lopun kruunaavat pähkinät. Tätä olen syönyt aamuin illoin jo viisi vuotta. Päivisin syön parsakaalta ja joskus kalaa.
”Minun sairaan kaunis elämäni” on kirja, jossa näytetään syöpäsairaus lähietäisyydeltä. Se kerrotaan myös silloin kun elämä tuntuu olevan umpikujassa, pelko lyö, epätoivo iskee ja mieli on matalalla. Mutta aina on lopulta tapahtunut jotain, joka on auttanut jaksamaan.
Ollessani pohjalla, tapasin yhden ihmisen, jota kutsun kirjassa Kardeologiksi. Hän on selvinnyt samasta diagnoosista kuin omani. Hän kertoi tarinaansa, antoi inspiraatiota ja kieltäytyi uskomasta, kuinka monta elinvuotta kullakin ihmisellä on. Hän antoi myös konkreettisia neuvoja, miten itse on pystynyt helpottamaan elämäänsä ja vaikuttamaan sairauteensa. Tämän ihmisen tapaaminen oli minulle käänteentekevä kokemus. Hän osoitti, että myös itse pystyy vaikuttamaan asioihin omilla valinnoilla, ei pelkästään lääkkeillä.
Nyt Lauri Tanskanen on esikoiskirjailija ja kiinnostus kirjaan on suurta. Se on ponnahtanut yllättäen myyntitilastojen kärkisijoille, Storytell-kustantamon ykköseksi. Enkä ihmettele, juuri tällä tavalla pitää kertoa vaikeista asioista; rennosti ja rehellisesti, hauskasti ja syvällisesti. Kun rinnalla kulkee hyvä vaimo ja lapset iloitsevat pääasiassa kotona olevasta isästään, on elämä elämisen arvoista.
Lauri Tanskanen: Minun kaunis elämäni. Storytel original, 2024. Äänikirja.
