Teksti Hilkka kotkamaa
Artikkelikuva Björgvin Hilmarsson
Jakob on viehko romaanihenkilö, joka on taustaltaan erilainen kuin kukaan ennen. Hän on Satu Rämön uusimman dekkarin, Jakobin, sankari, suomalainen poliisi, joka työskentelee Islannissa. Eikä siinä kaikki. Jakobille on Islannin villapaitojen kutominen terapiaa ”joka piti hänet järjissään, muuten hänen päänsä räjähtäisi huolista”.
Jakobilla on menneisyys, joka selviää ja ällistyttää kirjassa pala palalta. Juuri kyvyssä heittää tarina ylösalaisin vähän väliä tekee Sari Rämöstä jännittävän kirjailijan. Tuo omaperäinen juonenkuljetus ja poliisina toimivan Jakobin erityinen luonne menevät suomalaisuuden piikkiin. Hän on tunteikas, helppo rakastumaan, lapsirakas, mutta vaikea näyttämään tunteitaan. Hän saattaa vain sulkeutua yhtäkkiä ja vaipua synkkyyteen etukäteen ilmoittamatta. Toisaalta sanotaan, että Jacobin luonne on kuin Islannin sää, koskaan ei aamulla tiedä millaiseksi ilta kääntyy. Mutta mitta voi tulla täyteen rauhallisellakin miehellä, jos häntä tarpeeksi ärsytetään.
Jakob-kirjassa kerrotaan myös, että Islannissa on 80 000 hevosta, osa omistajilla, osa villissä luonnossa. Kirja paljastaa ison bisneksen, joka hevosten ympärillä pyörii. Ja siellä missä liikkuu raha, liikkuu myös häikäilemättömiä vilunkimiehiä, eläinsuojelurikoksia ja pimeää bisnestä.
Islannin maisemien osuus tapahtumien taustana tekevät hänestä sen, mitä hän on dekkarikirjailijana ja mikä myyntitilastoissa näkyy. Siinä ovat Islannin aukeat laavapellot, kilometrikaupalla jatkuva vulkaaninen aukea, tumman eri sävyissä. On vain mustanpuhuvaa kiveä, jossa ei kasvanut mitään. Kaukaa horisontista nousee tulivuori. Laavapellon takana tyrskyisi avara Atlantti.
Kirjassa paikat ovat totta, henkilöt keksittyjä, Satu Rämö kertoo. Pidän Rämöstä enkä ole ainoa.
