Teksti Petri Kosonen
Kuva Alexander Medvedev
Jos historian uskottiin päättyneen kylmänsodan loppuun, niin nyt se on palannut ja entistä enemmän läsnä. Serhii Plokhyn teos käsittelee Venäjän ja Ukrainan välistä kipeää suhdetta keskiajalta lähtien, aina edellisen helmikuussa 2022 aloittaman julman hyökkäyssodan ensimmäisen vuoden ajalta.
Serhii Plokhy on Neuvostoliitossa (1957) syntynyt ukrainalais-amerikkalainen historioitsija ja Harvardin yliopiston Ukrainan tutkimuslaitoksen professori. Taustoiltaan hän on varmasti pätevä henkilö tekemään tämän, ehkä tähän asti laajimman Ukrainan sotaa käsittelevän tietokirjan.
Myös sodan taustat tuodaan laajasti esille. Plokhy aloittaa Ukrainan ja Venäjän yhteisen historian kertauksen sen aamuhämärästä. Kiovan Rus kukoisti 900-luvulta mongolivalloituksen asti 1200-luvulle Sitten arolla ratsastivat kasakat aina tsaarinvallan kaatumiseen ja Neuvostoliiton perustamiseen asti. Pian Stalin järjesti tavallaan maatalouden kollektivisoinnin ja kansanmurhan hybridin, holodomorin, jolloin viljelijöiltä takavarikoitiin jopa siemenvilja vientiin. Toinen maailmansota ei kohdellut Ukrainaa yhtään paremmin.
Mutta, onko historialla sitten alku sekä loppu ja voiko se palata? Eihän Venäjän hyökkäyssota ollut ensimmäinen kylmänsodan jälkeinen suuri konflikti Euroopassa. Sellaista käytiin lähes koko 1990-luku. Neuvostoliiton hajotessa kysymys sen ydinaseiden hallinnasta toi Ukrainan ja Venäjän lähelle sotaa jo vuosikymmenen alussa. (Myös Kazastan, Valko-Venäjä olivat ydinasevaltoja). Ydinaseista luopuminen oli ehtona Ukrainan itsenäisyydelle, eikä syttynyt hajoamissotaa, kuten Jugoslaviassa. Tšernobylin vuuoden 1986 katastrofin jälkeen Ukraina oli ilmeisesti saanut radioaktiivisen kiintiönsä täyteen.
Seuraavalla vuosikymmenellä Ukrainassa nousi ”orannssi vallankumous”, sitä seuraavalla ”Euromaidan” jota seurasi Krimin valtaus samana vuonna kun Sotšissa järjestettiin talviolympialaiset. Vasta malesialaiskoneen alasampuminen Ukrainan ilmatilassa kymmenen vuotta sitten alkoi ravistelemaan länttä hereille.
Lopulta kirjassa siirrytään Venäjän ja Ukrainan tärkeimpään kipupisteeseen, Krimin niemimaahan.
Strategisesti tärkeän Krimin hallinta eri vaiheineen 1700-luvulta Katariina Suuresta Krimin sodan kautta Nikita Hruštšovin niemimaan lahjoituksesta Ukrainalle (1954) kautta Putinin vihreisiin miehiin. Niukasti venäläisenemmistöinen Krim vallattiin eräitten muitten, sittemmin Novorossiaksi kutsuttujen alueiden kanssa takaisin Venäjälle. Siitä huolimatta Venäjällä järjestettiin vielä 2018 jalkapallon MM-kisat. Maailma reagoi hitaasti.
Sillä välin kun tsaariksi tsaarin paikalle pyrkivä presidentti Putin rakenteli omaa narratiiviaan. Siinä käytettiin paljon vuosisatojen varrelta valittuja yksityiskohtia päätyen ”denatsifikaatio” ja sen varjolla aloitettu ”erikoisoperaatio”, eli täysimittainen hyökkäyssota Ukrainassa. Sen eteen nousi kuitenkin pitkälti yksi mies: Volodymyr Zelenskyi kehittyi TV-spedestä maansa presidentiksi ja vapaan maailman sankariksi, joka ilmoitti amerikkalaisille, ettei tarvitse kyytiä vaan ammuksia.
Kirjassa kuvataan tarkasti tapahtumat Harkovan taistelusta ja Butšan verilöylystä Kiovan porteilla, Donetskin taisteluluihin ja Mariupolin piiritykseen. Siinä kiinnitetään huomiota myös Ukrainan tekemiin taktisiin virheisiin; kuten eräitten Dnepr-joen siltojen tuhoamisen viivyttäminen.Vahinko, ettei mistään ole tehty karttoja tähän yhteyteen. Se olisi ollut varsin pieni vaiva kaiken jälkeen.
Paljon on ehtinyt tapahtua puolessatoista vuodessa. Lännen hiipivä sotaväsymys ei ole kirjaan ehtinyt, eikä Donald Trumpin uudelleenvalinta Yhdysvaltojen presidentiksi ollut vielä vakavasti otettava vaihtoehto. Suomi ja Ruotsi koputtelivat edelleen NATOn porstuassa. Tarkistettujen faktojen vyörytyksestä huolimatta täysin objektiivista kuvaa kirja ei tietenkään voi antaa. Jälkisanoista ilmenee, että kuten useat ukrainalaiset, myös Plokhy on menettänyt sukulaisensa rintamalla.
Serhii Plokhy: Historian paluu — Venäjän sota Ukrainassa. Suomentanut Ilkka Rekiaho ja Tapio Kakko. Docendo, 2024. 458 s.
