Köyhää väkeä-kirja lähti siitä, kun sukututkimukseni karkasi käsistä ja innostuin todella selvittämään amerikansuonalaista siirtolaisuutta tarkemmin ja kun huomasin, että jotkut sukulaiseni olivat jatkaneet matkaa Amerikasta Neuvosto-Karjalaan.
Teksti ja kuva: Hilkka Kotkamaa
”Minä menen Amerikkaan, sinne menee kaikki. Kultasannalla sanoitettu on Amerikan raitti”. Näin laulettiin pohjalaisessa rallatuksessa runsas sata vuotta sitten, Silloin köyhällä Suomenniemellä heräsi ajatuksia lähteä etsimään parempaa elämää jostain muualta. Nälkävuodet olivat vielä muistissa ja monilla maatiloilla riitti raivattua peltoa vain vanhimmalle veljelle. Silloin lähti voimallisesti kiertämään huhu Amerikasta, jossa maata oli tarjolla 65 hehtaaria ihan ilmaiseksi ja työitä kaivoksissa, metsissä, kalavesillä ja laajoilla mailla.
Moni muistaa, että omassakin suvussa oli siirtolaisiksi lähteneitä isosetiä ja muita sukulaisia. Tätä pohti myös toimittaja Maarit Tastula, jonka sukulaisia oli lähtenyt lännelle 1800-luvun lopulta lähtien, pitkin Pohjanmaata. Tästä hän sai idean 627-sivuiseen kirjaan Köyhää väkeä – Suomalaisia Amerikan kultamailla.
- Kohdallani kirjoittaminen lähti käyntiin, kun innostuin sukututkimuksesta. Tutkin, että 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä lähti noin 400 000 suomalaista Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Tiesin, että heidän joukossaan oli monia sukulaisiani. Sukututkimus karkasi käsistä ja innostuin todella selvittämään asioita tarkemmin, kun huomasin, että jotkut sukulaiseni olivat jatkaneet matkaa Amerikasta Neuvosto-Karjalaan, Stalinin innoittamana. Keitä he olivat, mitä kohtaloita sieltä löytyisi ja miten heille oli elämässä käynyt? Mitä ihmettä on tapahtunut, kun valkoisen Suomen pojat ja tytöt radikalisoituivat Amerikassa ja innostuivat sosialismin rakentamisesta Neuvostoliitossa?
Tastulan jyhkeä kirja suomalaisista siirtolaisista selvittää lähteneiden kohtaloita tavallisten ihmisten näkökulmasta. Millaisin toivein, odotuksin, peloin ja unelmin he lähtivät kauas tuntemattomien merien taakse? Tastula jäljitti omaa sukuaan, lähinnä muitakin pohjalaisia, Washingtonin ja Oregonin osavaltioiden alueella, hieman Kaliforniassa ja Montanan puolella käyden.
Yhdysvallat halusi mielellään valkoisia protestantteja maahanmuuttajia Euroopasta. Komeisiin lainavaatteisiin puetut värvärit kulkivat Suomessa kertoen ilmaisista viljelysmaista ja Amerikasta, jossa vuollaan kultaa. Olikin monille yllätys, että heille luvatut maat tuli ensin vallata viekkaudella ja vääryydellä alkuperäiskansalta, intiaaneilta. Vastakkain oli usein intiaanien nuolipyssy ja valloittajan tuliase.
Ikimetsien raivaaminen oli kovaa työtä. Siirtolaisten kirjeet ja valokuvat eivät juuri korjanneet kurjuuden kokemuksia, vaan keskityttiin valoisiin puoliin. Jotkut harvat onnistuivat ja perustivat menestyviä yrityksiä puukauppiaina, kalasäilyketehtailijoina tai muuten bisneksessä. Suomalaisia otettiin mielellään töihin koska olivat ahkeria ja rehellisiä. Ammattimiehet kuten pohjalaiset veneenrakentajat menestyivät. Myös naiset olivat tervetulleita vapaan maailman yritystoimintaan. Korruptio ja sorto kuitenkin rehottavat. Työntekijöiden leipä oli kapea ja työolot huonot, köyhää väkeä kulki työstä toiseen ympäri maata. Kovin laajalle ei levitetty tilastoa, jonka mukaan 12 miljoonasta amerikansiirtolaisesta peräti 11 miljoonaa eli köyhyysrajan alapuolella.
- Vähäosaisia ei tarvinnut kirjan aineistoksi erityisesti etsiä, vaan työttömyys, rankka ympäristö, kuluttava työ, olematon työsuojelu, usein surkeat työolot sekä mielenterveysongelmat ja muut terveysongelmat olivat yleisiä. Näistä oloista ponnistettiin, mutta niistä löytyy myös selitys, miksi muutto Neuvosto-Karjalaan houkutti monia.
Tastula luki paljon kirjeitä ja niiden perusteella minulle avautui selvästi, että Neuvostoliittoon lähtö ei läheskään aina ollut poliittinen, saati ideologinen, vaan syyt ovat usein inhimillisiä, olosuhteiden sanelemia, jopa pakottamia. Sanomalehdet olivat oivallinen lähde ihmisten tarinoille, koska silloin ei juuri ajateltu tietosuojaa, vaan ihmisten sairaudet, syrjähypyt ja konnankoukut saatettiin selvittää laajasti lehdissä. Seudun lehdet, Toveri ja Toveritar, katsoivat kuitenkin suomalaisten elämään myötätuntoisesti, ilman tuomitsevaa asennetta. Vaikka kiistoja ihmisten kesken oli, autettiin lopulta pulaan joutuneita maanmiehiä. Ja hyvä niin, koska sosiaaliturvaa ei ollut. Eritoten vaarallisissa metsä- ja satamatöissä ei työsuojelusta piitattu eikä loukkaantumisia korvattu. Ainoa turva loukkaantuneille ja perheiden orvoille olivat suomalaiset keskenään. Lesket ja yksinhuoltajat olivat usein pulassa lastensa kanssa. Lastensuojeluviranomaiset antoivat kyllä apuakin mutta niin että lapset lähetettiin kasvatuslaitokseen. Suora rahan antaminen perheille johti viranomaisten mielestä siveelliseen rappioon ja köyhien äitien tukeminen ”romahduttaisi yhteiskunnan arvopohjan”. Rahaa kuului ansaita vain omalla työllä, ei avustuksilla.
Uskonto, työväenliike ja alkoholi. Siinä harrastukset. Niistä monen amerikansuomalaisen kohtaloksi koitui helposti tarjolla oleva alkoholi. Houkutukset kävivät ylivoimaisiksi, kun raskaan työrupeaman jälkeen lännenlokari saapui kotiin oltuaan koko talven metsäkämpillä. Kerrotaan, että 2000 asukkaan Averden kaupungin pääkadulla oli 37 saluunaa. Tyynenmeren rannalla sijaitsevan kaupungin legendaarinen kolmikerroksinen saluuna tarjosi alkoholin lisäksi uhkapelejä ja nuoria tyttöjä. Sellainen elämä vei jopa monen suomalaisen hengen eikä näistä tapauksista ole juuri jäänyt dokumentteja jälkipolville. Kerrotaan, että Portlandin saluunan baaripöytä oli kuulemma 200 metriä pitkä ja sen takana hääri 30 baarimikkoa. Toiminta teki Kemistä kotoisin olevasta paikan omistajasta, ravintolaitsijasta August Erikssoninsta, varakkaan miehen.
- Raha virtasi kunnes kieltolaki 1916 pilasi laillisen bisneksen. Viinanpoltto ja viinan trokaus toki jatkuivat ja siitä onkin säilynyt monia värikkäitä tarinoita. Jopa moni yksinhuoltaja elätti lapsikatrastaan viinanmyynnillä. Naiset kokivat muutenkin, että kotimaan tiukat säännöt eivät enää päteneet uudessa maailmassa. Miehen edessä ei tarvinnut alistua eikä häntä palvella ja naimisiin saattoi mennä useamman kerran.
- Naisten ja lasten elämää olen miettinyt useasti, koska ensimmäisen polven siirtolaisten elämä ei ollut juuri kenellekään helppoa. Törmäsin moneen hyvin koskettavaan ja surulliseen tarinaan, joista kerron kirjassani. Kaikkien mielet eivät murtumatta kestäneet kurjuutta ja asunnottomuutta, joten jotkut viettivätkin viimeiset vuotensa mielisairaalassa. Sain vierailla eräässä mielisairaalassa, jossa muuten oli filmattu myös elokuva Yksi lensi yli käenpesän. Sairaalan kellarista löytyi kaapillinen potilaiden tuhkauurnia, joita ei kukaan ollut koskaan noutanut. Kuviota sotki myös ensimmäinen maailmansota. Sotaan kelpasivat kaikki, jopa intiaanit vaikkei heillä ollut äänioikeutta.
- Kaivos- ja ratatyöt veivät monen hengen. Harva toiveikas suomalainen sai elää vanhaksi. Kuolleisuustilastojen mukaan vaarallisin ammatti oli merimiehillä. Laivat ja niiden varusteet olivat alkeellisia ja merenkulku säiden armoilla. Työ laivalla kapteenin olivat mielivallan alla usein väkivaltaista. Miehistössä rasismi rehotti.
Suomalaiset perustivat ahkerasti ammattiliittoja, joita kutsuttiin nimellä iituplajuu, IWW. Suomalaisten kiinnostus ay-toimintaan heräsi samaan aikaan kun maan vasemmistolaisten vainoaminen alkoi ja kiihtyi. Tastula piti vainoa turhana, koska tuskin kielitaidottomat suomalaiset vallankumousta olisivat tehneet, köyhät kalastajat, metsäkämppien lokarit tai kaivosmiehet. Sortoa kohdanneisiin ihmisiin teki suuren vaikutuksen Venäjän vallankumous. Ajatus lähteä sosialistista paratiisia rakentamaan, vaikka olojen huhuttiin olevan Venäjällä huonot. Vuonna 1922 lähti ensimmäinen aalto suomalaisia New Yorkista Neuvosto-Karjalaan. Seuraava muuttoaalto oli 1933. Lähtijöistä eräät palasivat kuitenkin pettyneenä, jotkut Suomeen ja monet takaisin Amerikkaan. Pettyneet kertoivat, että amerikansuomalaisten mukana viedyt kalastusvälineet ja kalliit kalatehdaslaitteet katosivat jo tullissa. Heitä jotka palasivat haukuttiin luopioiksi, mutta pian oli myös haukkujilla traaginen kohtalo edessä. Stalin ei heitä hyväksynyt, vaan piti ”kansanvihollisina” ja vakoojina.
- Taloutta Amerikoissa ravistanut lama, pörssiromahdus ja äärioikeistolaisten ”epäamerikkalaisia” ihmisiä jahdanneet vainot, tekivät monesti siirtolaisten elämästä sietämätöntä. Murheellisten elämäntarinoiden huipulle nousivat sittenkin Neuvosto-Karjalaan lähteneet. Heistä on niukasti dokumentteja ja usein ihmisen lyhyt elinkaari selviää, kun tarkastelee ammuttujen listoja. Lähtöpäätös Neuvostoliittoon oli tehty monesti vaihtoehtojen puutteessa, ei aatteen palosta. Pelkkä ammattiliittoon kuuluminen saattoi merkitä vainoa tai jopa maastakarkoitusta. Ehkä Yhdysvallat työnsi näitä ilman kansalaisuutta olevia suomalaisia siirtolaisia pois maasta, koska heillä oli halu ja taito pitää puoliaan. Toisaalta Neuvosto-Karjalan oloista ei ollut luotettavaa tietoa ja Stalinin vainojen aiheuttamaa petosta ei voitu edes kuvitella.
Maarit Tastulan tutkimus amerikansuomalaisista on tärkeä kirja ja aineistoltaan runsaudensarvi. Sieltä ainakin moni pohjalainen voi löytää sukulaisiaan, tuttujaan ja tapahtumia, joista on kuullut kerrottavan.
