Siirtymiä hetkestä ja tunnelmasta toiseen

Suvituuli Räihä, Titta Lampela ja Noora Lohi Lampelan Onnenhetkien edustalla.

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Titta Lampelan, Noora Lohen ja Suvituuli Räihän yhteisnäyttely Transitions vie tunnelmasta toiseen, arjen huolista toivoon ja iloon. Teokset ottavat Galleria Dromigin suuret salit sujuvasti haltuun, ja näyttely tuntuu yhtenäiseltä vaikka taiteilijoiden käyttämät tekniikat vaihtelevat.

Lampela on tarkkailut ohi lipuvia arjen tuokioita ja pysäyttänyt ne suurikokoiseen akryylimaalaukseensa Onnenhetkiä, jossa arki muuttuu juhlaksi. Tästä jokaisen on hyvä jatkaa eteenpäin.

Lohi muovaili ensimmäisen karhunsa kolmisenkymmentä vuotta sitten. Se jäi pysyväksi asukiksi hänen kotiinsa. Tauon jälkeen hän palasi taiteen pariin. Lohen taidokkaat ihmisveistokset kuvittavat nykyhetkeä: yksinäisyyttä, uupuneita koululaisia ja somen käyttäjiä. Karhut sen sijaan tallustelevat tyynenä ja vievät kohti parempaa huomista.

Räihä kertoo, että ”maalaus lähtee minulta lapasesta”. Aloittaessaan hän ei tiedä, mihin päätyy. Hän sekoittaa öljyvärejä kankaalla ja pyyhkii niitä pois: ”paljon maalia menee hukkaan”. Tärkeää hänelle ei ole näin syntynyt kuva, vaan värit ja teoksen tunnelma.

Transitions näyttelyn punaisena lankana kulkee siirtymä: eletystä hetkestä, tunnelmasta ja mielentilasta toiseen. Niitä voi aistia kauniissa galleriassa 1.6. saakka. https://dromig.fi/

Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.