Sivellin miekkana

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Päivi Kukkasniemen akryylimaalaukset Miekkasivellin-näyttelyssä osoittavat, ettei abstrakti ekspressionismi ole minnekään kadonnut. Sen voimalla näyttelyn teoksiin on latautunut voimakasta tunnetta ja herkullisia värejä. Maalauksissa koittaa Uusi kevät, utuinen Pumpulimaisema käärii huomaansa, ja Sivellinarmeija marssii ryhdikkäänä.

Näyttely on saanut nimensä intensiivisestä teoksesta, jossa siveltimistä muodostuu miekka. Se oli mukana 20 vuotta sitten taiteilijan ensimmäisessä gallerianäyttelyssä ja muistuttaa edelleen, että ”sivellin on erinomainen miekka elämän taistelussa, ja maali hyvä terapeutti vaikeina hetkinä”.

Kukkasniemen 50-vuotis syntymäpäivänäyttelyä pääsee ihailemaan 12.3.saakka Galleria G12:ssa. Kuvassa taiteilija on tarttunut Miekkasivellin II:een.

https://www.galleria12.fi

Yksityiskohta teoksesta Intohimolla.
Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot