Taiteilija ja akryylimaalaus Missä on puumat.
Teksti ja kuvat Hannele Salminen
Tiina Pajun Sutinaa-näyttely syntyi korona-ajan ankeiden ja ahdistavien tunnelmien vastapainoksi. Taiteilija halusi teoksillaan tuoda iloa ja huumoria katsojille. Siinä hän onnistuu. Ylessä graafikkona työskennellyt Paju tunnetaan myös kuvittajana ja sarjakuvataiteilijana. Tausta näkyy hänen sekatekniikka- ja akryylimaalauksissaan, jotka kertovat valppaalle katsojalle monenlaisia tarinoita.
Teoksissa seikkailevat eläinhahmot puuhastelevat monenmoista: kunnostavat pesäpuuta, ampuvat Amorin nuolia, matkaavat sukellusveneellä merten syvyyksissä. Vain taivas on rajana näiden peräti tutuilta vaikuttavien lintujen, kissojen ja kalojen karkeloissa.
Teokset kaikessa leikillisyydessään ja humoristisuudessaan saivat meidät katsojat syventymään niiden lukuisiin yksityiskohtiin ja tulkitsemaan maalausten tunnelmia ja tapahtumia. Amorin jousta jännittäneen lintuhahmon nuoli taisi osua, sillä päällimmäiseksi tunteeksi jäi sanoma: Niin paljon kuuluu rakkauteen.
Tiina Pajun kumppaneiden seikkailuja pääsee seuraamaan Kamiter-Arsissa 29.6. saakka.
