Suurten tunteiden äärellä Amos Rexissä

Stina Saariston häkellyttävä lyijykynäpiirros Last Man Standing. (Kuva Stella Ojala)

Teksti Hannele Salminen

Amos Rex -taidemuseon uusi johtaja Kieran Long ylisti lehdistötilaisuudessa Helsingin helmeä, joka syntyi tyhjästä viisi vuotta sitten. Nyt on aika katsoa taaksepäin. Pitkäaikainen museojohtaja Kai Kartio tunnusti: ”Olin niin totaalisesti keskittynyt uuden museon luomiseen, että olin unohtanut, miten hieno kokoelma meillä on.”

Nyt esillä oleva Musta tuntuu, toistaiseksi -näyttelyyn on valittu kokoelman yli 6 000 teoksesta reilut 100 teosta 76 taiteilijalta. Valinta on tehty sydämellä, joten esillä on tunteiden laaja skaala.

Hieno taidemaalari Rafael Wardi on lausunut: ”Taide voidaan aistia, sitä ei voida selittää, niin kuin ihminen voi aistia toisen ihmisen – syntyy ehkä lämpöä…” Näyttelyyn kannattaakin astua mieli avoinna kokemaan monipuolisten taideteosten äärellä syntyviä tunteita yrittämättä sanallistaa niitä.

Näyttelyn keskellä sykkii työryhmä Keikenin ”ekosysteemi”, osallistava installaatio, Spirit Systems of Soft Knowing, jossa taide laajenee kokijan omaan kehoon.

Studiossa Josefiina Nelimarkan yhdessä ilmastotutkijoiden kanssa luomat reaaliaikaiset teokset näyttelyssä The Cloud of Un/Knowing tutkivat alati muuttuvia pilviä ja informaatiota, jota ne meille voivat jakaa.

Tunteiden syövereihin voi heittäytyä 8.9.2024 saakka.

Roland Perssonin vaikuttava The Last Horse on Earth. (Kuva Hannele Salminen)
Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.