Syöksy pimeyden ytimeen: HAMMARSKJÖLD

Teksti Petri kosonen
Kuva: © Unlimited Stories

Kolonialismin luhistuminen toisen maailmansodan jälkeen sytytti kolmannessa maailmassa lukuisia sisällissotia. Samalla kylmä sota kuumeni syvimmässä Afrikassa; osapuolina suurvaltojen lisäksi entinen siirtomaavalta palkka-armeijoineen sekä afrikkalainen diktaattorinalku. Pian myös YK:sta tuli kriisin osapuoli. Toisin kuin Yhdistyneillä Kansakunnilla, Yhdysvalloilla oli samat tavoitteet kuin entisellä kolonialistilla.

Ruotsalaisen Per Flynin ohjaamassa elokuvassa symboliikka on vahvaa, silloinkin kun presidentti Kennedy kääntää selkänsä. Yksin jää Kongossa ”lento-onnettomuudessa” 1961 surmansa saava YK;n pääsihteeri ja postuumi nobelisti Dag  Hammaskjöld.

Elokuva perustuu historiankirjoituksen lisäksi myös Hammarskjöldin päiväkirjoihin, ja avaa näin myös väylän tämän pään sisälle. Meillä enemmän TV-sarjoista (Beck, Invisible Heroes) ja huumesekoiluistaa  tunnettu  Mikael Persbrandt tekee loistavan roolin Jaakobin painia käyvänä, ruotsalaisena YK:n pääsihteerinä: eleettömästi, kuten aina, mutta kaikesta aistii, että pinnan alla kuplii. Hammarskjöldiä painaa syvä syyllisyyden taakka. Hän oli luvannut Belgiasta itsenäistyneen Kongon ensimmäiselle vaaleilla valitulle pääministerille Patric Lumumballe suojelevansa tätä ja tämän perhettä. Pian tämän jälkeen  Lumumban vastustajat vangitsivat ja teloittivat tämän. Samaan aikaan Hammaskjöld kamppailee seksuaalisen suuntautumisensa kanssa ja julistaa laimin lyömälleen nuoruuden ystävälleen seuraavansa korkeampaa johdatusta.

Hammarskjöld  asuu yksin New Yorkissa, kuin kultaisessa häkissä lemmikkimarakattinsa kanssa.  Hän elää ylellisesti, mutta ilman omaa elämää. Mies uskoutuu ainoastaan päiväkirjalleen. Hän tietää  olevansa historian oikealla puolella, mutta siitä ei ole hänelle apua.

Manhattanin katunäkymä 1960-luvun alusta on varmasti todenmukainen. Suurin osa siitä tosin aukeaa YK:n päämajan ikkunoista. Välillä käväistään ruotsalaisessa maalaisidyllissä, jonne  Hammarskjöld haaveilee muuttavansa, kun hänen viimeinen vuotensa virassa päättyy. Sitten kuvaa hämmentävät Afrikassa  tapahtuvat järjettömät julmuudet, joiden realistista kuvausta hidastetaan ja nopeutetaan tarpeen mukaan.

Kongoa esittävät kohtaukset on kuvattu Etelä-Afrikassa. Se jotenkin  näkyy lopputuloksesta. Päiväntasaajan painostavan kuumuuden tunne puuttuu.  Kokonaisuutena elokuva on kuitenkin hienoa moniulotteista työtä ja uskottavaa ajankuvausta, varsinkin  kylmän sodan historiasta kiinnostuneille.

Lisätietoja: Dag Hammarskjöld (1905-1961)
  • Ruotsalainen diplomaatti ja YK:n toinen pääsihteeri vuosina 1953-1961
  • Syntyi aristokraattiseen perheeseen ja opiskeli oikeustiedettä ja taloustiedettä
  • Toimi Ruotsin ulkoministeriössä ja edusti maataan YK:ssa ennen pääsihteeriksi valintaansa
  • Edisti rauhaa ja konfliktinratkaisua mm. Lähi-idässä, Kiinassa ja Kongossa
  • Sai postuumisti Nobelin

Hammarskjöld 2023, Ruotsi
Ohjaaja: Per Fly
Pääosissa: ,Mikael Persbrandt ,Francis Chouler, Richard Brake, Sara Soulié, Hakeem Kae-Kazim
Elokuvassa puhutaan englantia, ruotsia ja ranskaa.
Kesto: 1 t 54 min
Ensi-ilta: 17.5.2024

Petri Kosonen

Petri Kosonen

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.