Taide pelastajana

AnnaMilana Aadanlahti ja Kukaan ei musta välitä.

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Taideteokset ovat vallanneet Kaapelitehtaan kaksi isoa hallia. Ennen B-portaan Valssaamossa metallin­työstö­koneet valssasivat metallia uuteen uskoon. Nyt siellä on esillä Suomen Taiteilijat ry:n 56. vuosinäyttely. Yhdistykseen kuuluu viitisensataa jäsentä, ja nyt esillä olevassa kattauksessa on mukana satakunta kuvataiteilija Maaria Märkälän valitsemaa teosta.

Monien taidokkaiden teosten joukosta minua veti puoleensa intensiivinen katse lattialle tiilien päälle asetetusta akryyli- ja öljymaalauksesta Kukaan ei musta välitä. Teosta voi ihailla ihan vain sen taidokkaasta toteutuksesta ja vahvasta tunnelmasta. Mutta kun juttelin sen tekijän AnneMilana Aadanlahden kanssa, sen taustalta paljastui inhimillinen tarina.

Kuvan malli on taiteilijan ystävän sukulaistyttö Aino, jonka elämä oli huonossa vaiheessa. Ongelmallinen lapsuus, kiusaaminen kuten pilkkahuudot: vätys! ja huono itsetunto olivat ajaneet tytön masennukseen ja itsetuhoisuuteen, viiltelemään itseään.

Hän suostui kuitenkin Aadanlahden malliksi, ja niinpä kesällä 2022 alkoi prosessi, jonka tuloksena ei ollut ainoastaan hieno taideteos vaan alku parempaan. Mallina istuessaan Aino alkoi avautua elämästään ja vaikeuksistaan. ”Itkin maalatessani kun kuuntelin hänen kertomuksiaan elämästään, kävin hänen tuskaansa läpi”, taiteilija tunnustaa.

Istunnoista ja keskusteluista alkoi Ainon paraneminen. Kun hän vielä näki lopputuloksen, hän hämmästyi: ”Olenhan minä ihan nätti!”. Taide auttoi häntä pääsemään jaloilleen, ja nykyisin hän voi ihan hyvin.

Näissä iloisissa tunnelmissa voi suunnata C-portaan Puristamoon, toiseen suureen taidekatselmukseen, Helsingin Taideyhdistyksen Kohtaamisia-vuosinäyttelyyn. Sadalta taiteilija on siellä esillä reilut parisataa teosta. ”Jokainen teos on ikkuna, joka avaa mahdollisuuden uudenlaiseen yhteyteen, ymmärrykseen ja oivallukseen. Tässä ajassa tarvitaan eläviä kohtaamisia niin taiteen äärellä kuin toistemme kanssa” yhdistyksen tiedotteessa kerrotaan. Niin totta.

Minä kohtasin näyttelyssä räiskähtelevän värikkäistä ekspressiivisistä maalauksistaan tunnetun kuvataiteilija Tuulevi Sivusen. Hänen teostensa värit ja niistä säteilevä ilo saavat inspiraationsa aurinkoisesta etelästä, jonne taiteilija suuntaa parisen kertaa vuodessa. Joimme Tuulevin kanssa yhdessä Kahvia rannalla.

Molemmat näyttelyt ovat avoinna Kaapelitehtaalla 1.9 saakka. https://www.kaapelitehdas.fi/  

Tuulevi Sivunen ja Kahvia rannalla.
Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.