Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa
Helsingin Designmuseossa esillä oleva tekstiilitaiteilija Kustaa Saksin tekstiilitaide oli upea taide-elämys ja kuvakokemus. Miten on mahdollista luoda vaikuttavaa taidetta kutomalla! Saksin suunnittelemat valtavan kokoiset tekstiiliteokset avasivat näkymän lempeästi luontoon, kauas avaruuteen ja syvälle ihmisen mieleen. Rajamailla-niminen näyttely on taiteilijan mukaan kuvaa hallusinaatioista unen ja valveen välimailla. Ideat hän saa migreenin aiheuttamista näköharhoista. Jännittävää, kaunista, värikästä, erikoista, jotain jota en ole nähnyt ennen missään, enkä odottanut näkeväni tekstiilitaiteessa.

Kustaa Saksin töissä uusi kohtaa vanhan. Nykyaikainen muotokieli ja kuviosuunnittelu yhdistyvät perinteiseen jacquard-kudontatekniikkaan ja tekstiilin tekemisen pitkään perinteeseen Suomessa. Saksin teokset asettuvat myös osaksi laajempaa aaltoa, jossa nykytekijät uudistavat kudottujen tekstiilien perinnettä kokeilemalla uudenlaisia tekniikoita ja kuvallista ilmaisua. Saksi on tekstiiliteoksissaan hyödyntänyt laajasti erilaisia materiaaleja ja tuonut luonnonmateriaalien rinnalle muun muassa kumi-, metalli-, akryyli- ja fosforilankoja.
Kustaa Saksi on Kouvolasta kotoisin oleva Amsterdamissa työskentelevä taiteilija. Viimeisen kymmenen vuoden ajan Saksi on työskennellyt pääasiassa kudottujen tekstiilien parissa.
Saksin töitä on ollut esillä lukuisissa museoissa mukaan lukien Victoria & Albert Museum’issa, Cooper Hewitt Museum’issa ja Designmuseossa ja Taidehallissa. Saksin töitä löytyy muun muassa Victoria & Albert Museum’in, Suomen merimuseon, TextielMuseum’in sekä Espoon Modernin taiteen museon kokoelmista.
Saksin tekstiilinäyttely on Designmuseossa 15.10. asti.
