Hope, it Turns out, is a Mushroom.
Teksti ja kuvat Hannele Salminen
Mistä on Tiina Heiskan maalaukset tehty? Pienistä tytöistä, sienistä, saduista, unista ja lapsuusmuistoista. Niistä on kiehtova, taitavan salaperäisesti maalattu Hope, it Turns out, is a Mushroom -näyttely AMAssa tehty.
Taiteilija kertoo, että hän aloittaa öljymaalauksensa roiskimalla kankaalle väriä. Sattumalta syntyvä aihe saa johdattaa ja usein siitä syntyy jonkinlainen maisema. Maalausten tytöt, taiteilijan kolme sisarta, saavat seikkailla kuin Liisa Ihmemaassa näissä maisemissa. He ovat monesti vähällä upota kaninkoloon.
Öljymaalauksissa esittävä häviää utuun tai se maalataan peittoon kuten triptyykissä Coverin Darkness with Green, samalla tarina alkaa syntyä katsojan mielessä näyttelyssä kierrellessä. Sanattomien tarinoiden ja utuisten maalausten salaperäiseen kaninkoloon voi upota 4.2. saakka Galleria AMAssa.
