Palestiina ja Israel, historia karttoina
Vuodenvaihteessa virkansa jättävä, vuoden (2025) tieteentekijäksi valittu ja hiljattain paljon lokaakin niskaansa saanut, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Timo S. Steward on toimittanut eri aikakausilla piirrettyihin Lähi-idän karttoihin perustuvan tietokirjan.
Kirjan varhaisin kartta on 1500-luvulta. Siinä tunnettu maailma on jaettu apilanlehteä muistuttavalla kuvalla kolmeen lohkoon: Aasia, Afrikka ja Eurooppa, ja keskellä on pyhä maa, osmanien hallitsema Palestiina. Ennen osmanivaltaa siellä olivat vaikuttaneet, juutalaiset diasporaan ajaneet roomalaiset, ja sitten vuorotellen muhamettilaiset ja ristiretkeläiset. Jerusalemista oli tullut länsimaisesta näkökulmasta enemmänkin käsitteellinen kuin todellinen kaupunki.
Palestiinalle nimen antaneiden roomalaisten tuhoamasta Jerusalemin temppelistä oli tuolloin jäljellä vain Länsimuuri. Temppeli oli merkki jumalan juutalaisille lupaamasta maasta. Temppelivuori vaan sattuu olemaan myös muslimien pyhä paikka. Jerusalemissa vaikuttaa osittain päällekkäin kaksi todellisuutta. Ei ihme että jotkut sekoavat mentyään sinne.
Mittasuhteiltaan lähempänä todellisuutta vastaavia karttoja pääsivät piirtämään britit, vasta kun osmanien valtakunnan, siis Turkin, vaikutus alkoi heiketä 1800-luvun loppupuolella. Samoihin aikoihin Venäjällä alkaneet pogromit (vainot) aloittivat juutalaisten muuttoaallot Palestiinaan. Ne olivat siis juutalaisen nationalismin,eli sionismin alkusysäys. Protestanttileirissä, kuten luterilaisessa Suomessa alkoi esiintyä kristillistä sionismia, joka voi edelleen hyvin. Meille asioihin perehtymättömille on ehkä vaikea käsittää että varsinainen sionismi oli alunperin ennen kaikkea maallinen liike. Toisaalta erilaiset uskonnolliset juutalaisryhmät (ortodoksti) olivat asuneet harvalukuisina Jerusalemissa aikojen alusta.
Viime vuosisadalle tultaessa Steward ottaa esille suomalaiset kartat. I. K. Inhan 1908 laatima Kansakoulun koulun karttakirja, jonka viimeinen painos otettiin vielä 1960, saattaa siis olla tuttu vielä tämänkin lukijoille. Kartta on osittain laadittu Raamatun kertomusten pohjalta, ja sen mukaan Gazassa asui filistealaisia. Sodoman kaupunki on merkitty karttaan, vaikka Sodoman laaksossa ei näy siitä merkkiäkään — kuten ei tietenkään tuhansiin vuosiin ole pitänytkään näkyä. Vertailukohtana olisi voinut pitää vaikka sitä että Afrikan maantietoa olisi opetettu Afrikan tähti pelilaudalla.
Tutumpi saattaa olla Beersheban kaupunki Negevin autiomaan pohjoisreunassa, joka sekin esiintyy tässä kartassa. Ainakin neljäkymmentä vuotta sitten se oli monelle tuttu bussipysäkki Tel Avivin ja Punaisenmeren rannikkokaupungin, Eilatin välillä.
Ensimmäiset kibbutsit, eli kollektiivitilat perustettiin 1909. Malli otettiin sosialismista, jota taas sionisteista irtautuneet revisionistit vastustivat. Viime vuosisadan lopulla kibbutseihin otettiin vapaaehtoisiksi hedelmänpoimijoiksi myös paljon länsimaista nuorisoa, mistä suurin osa oli enemmän kiinnostunutta bilettämisestä, irtosuhteista ja halvasta hashiksesta kuin juutalaisuudesta. Varsinkin pohjoismaalaisille myös alkoholi oli erittäin edullista. Lähi-idässä reppureissaaville, kuten allekirjoittaneelle, ne olivat myös paikka levätä ja syödä hyvin. Tämä toiminta päättyi lähes kokonaan vuosituhannen vaihteessa kibbutsien yksityistämisen myötä.
Ensimmäinen maailmansota siirsi Palestiinan Britannian hallintaan ja Hitlerin kansallissosialistien valtaannousu Saksassa lisäsi juutalaisten muuttoliikettä Palestiinaan. Toisen maailmansodan jälkeen sinne muutti paljon holokaustista selvinneitä ja Britannia siirsi Palestiina – kysymyksen uudelle maailmanjärjestölle YK:lle. Levottomissa merkeissä vuonna 1948 perustettu Israelin valtio vuosikymmenten ajan vallannut lisää elintilaa ja ajanut palestiinalaisia yhä ahtaammalle. Kuuden päivän sodassa (1967) Israel valtasi mm. Jordan-joen länsirannan ja aloitti siirtokuntien
perustamisen. Viimeisissä kartoissa ne ja Länsirannan muuri näkyvät selvästi. (Suezin kriisiin (1956) eikä Jom Kimpur -sotaan (1973) kirjassa ei puututa).
Kirja näkökulma on pitkälti juutalaisten. Siksi tuntuu omituiselta että Stewardia on hiljattain syytetty puolueellisuudesta Gazan ja Länsirannan tilanteiden arvioinnista. On varmasti näkökulmakysymys, ketä voidaan syyttää parin viime vuoden surullisten tapahtumien politisoimisesta. On selvä että antisemitismi on lisääntynyt lännessä lokakuun 7. päivästä 2023 alkaneiden tapahtumien seurauksena. Netanjahun hallitus käyttää kuitenkin jatkuvasti tätä korttia torjuakseen itseensä kohdistuvat syytökset ihmisoikeuksien rikkomisesta. Steward ei tuo kirjassa esille omaa persoonaansa, kuten näyttää olevan jo melko yleistä tietokirjoissakin.
