Kuolemaantuomitu Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä
Teksti: Petri J. Kosonen
Oskari Tokoi on varmasti useimmille lukijoille nimenä tuttu, mutta kuinka moni meistä tietää paljoakaan hänen taustoistaan tai perheestään?
Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kuolemantuomiot sisällissodan molemmilta laidoilta saanut mies eli pitkän ja uskomattoman elämän. Voisi kuvitella että siitä olisi kirjoitettu jo useampikin kirja ja tehty elokuva. Mutta ehkä Tokoin elämän polveilevuus on osoittautunut liian vaativaksi. Elämänsä varrella hän toimi mm. Suomen ensimmäisenä de facto pääministerinä, punaisena komissaarina, brittiarmeijan upseerina sekä vuosikymmeniä kantavana hahmona amerikansuomalaisessa lehdistössä.
Mutta Oskari Tokoi oli myös seitsemän lapsen isä ja aviomies kahdessakin liitossa. Niistä pitempiaikainen oli Hannan kanssa.
Oskari Tokoi ja Hanna Räinä olivat molemmat pohjalaisia siirtolaisia jotka tapasivat toisensa Yhdysvalloissa 1800-luvun lopussa. Vuosisadan vaihteen jälkeen pari palasi Oskarin kotiseudulle Kannukseen, Keski-Pohjanmaalle.
Palattuaan Kannukseen Oskari rakennutti ”Tokoin torniksi” kutsutun talon, jonka kirjassa olevasta kuvasta tulee väistämättä mieleen Hitchcockin Psycho elokuvasta tuttu rakennus. Näitä amerikkalaistyyppisiä taloja rakennettiin kuvien perusteella seudulla aikoinaan enemmänkin.
Kannuksesta Oskari eteni paikallispolitiikan kautta aina autonomisen Suomen korkeimmalle pallille. Tokoin senaatti istui Lyhyen ajan Helsingissä, ja sitä johti tietenkin, Amerikassa herätyksen työväenliikkeeseen saanut Oskari.
Perhe asettui asiaan kuuluvasti Pitkänsillan pohjoispuolelle , Fleminginkadulle, kuten työväenaatteen huushollille kuuluukin. Tässä vaiheessa perheeseen kuului vanhempien lisäksi viisi lasta. Kaksi, jo Amerikassa syntynyttä olivat menehtyneet jo varhaisessa lapsuudessa. Pitivät kuitenkin Hannan varmasti kiireisenä. Mielenkiintoista olisi ollut lukea enemmän Hannan huushollin pyörittämisestä Flemarilla, varsinkin kevään 1918 punaisessa Helsingissä. Politiikka ei häntä ilmeisesti juurikaan kiinnostanut. Suomen syöksyttyä melko kivuttoman itsenäistymisen jälkeen julmaan sisällissotaan, ja Tokoi valitsi puolensa päätyen punaisten kansanvaltuuskunnan elintarvikekomisaarina.
Helsinkiläiselle lukijalle kirjan heikoin lenkki on ulkokohtainen paikallistuntemus. Varsinkin Kallion kaupunginosa, missä Tokoit asuivat, tuntuu paljasjalkaiselle vieraalta. Lisäksi vuoden 1917 tapahtumat, kuten yleislakko ja venäläisten matruusien kapina tuntuvat sekoittuvan.
Samalla kun Venäjällä vallankahvaan päässeet bolševikit olivat agitoineet suomalaista työväenluokkaa nousemaan kapinaan, he olivat myös neuvottelleet vielä maailmansodassa vahvoilla olevan Saksan keisarikunnan kanssa erillisrauhasta. Maaliskuussa 1918 Puolan Brest-Litovskissa solmittu rauha sinetöi myös sisällissotamme lopputuloksen.
Saksalaisten vallattua punaisen pääkaupungin, Tokoit pakenivat Venäjälle, missä sukset menivät pahasti ristiin suomalaisten kommunistien kanssa. Kielitaitoinen supliikkimies liittoutui brittien kanssa ja päätyi Muurmannin legioonan esikuntaan Vienanmeren rannalle. Hanna jä lapsineen kaoottista sisällissotaansa käyvän äiti-VenäjänVenäjän syliin. Saksan antauduttua maailmansodassa legioona lakkautettiin ja suomalaiset palautettiin kotimaahansa, paitsi muutama kymmentä ”mustalistalaista” joihin Tokoikin luettiin. Hänen tiensä vei Ison-Britannian kautta Kanadan metsätyömaille ja lopulta taas Yhdysvaltoihin, missä hän eli maanpaossa lopun elämänsä.
Vaikka valkoinen Suomi ei virallisesti langettanutkaan Tokoille kuolemantuomiota, on melko selvä, että jos hän ei olisi paennut kansanvaltuuskunnan mukana Helsingistä, näin olisi käynyt.
Suomalaiset kommunistit taas määräsivät entisen liittolaisensa tapettavaksi tavattaessa.
Suomessa Tokoi pääsi käymään ensimmäisen kerran Lex Tokoin astuttua voimaan toisen maailmansodan jälkeen. Maan- sekä luokkapetturin puolisoksi Hanna taas pääsi matkustelemaan melko vapaasti.
Ennen julkaisematonta materiaalia kirja tarjoaa tekijän eduskunnan kirjastossa läpikäyneestä Hanna ja Oskari Tokoin välisestä kirjeenvaihdosta vuosilta 1921-24. Tuolloin Hanna oli päässyt kolmen lapsensa kanssa Neuvosto-Venäjältä takaisin Helsinkiin, ja Oskari työskenteli Raivaaja-lehden toimituksessa Masschusettsin Fitchburgissa Yhdysvalloissa. Niille paikkeille, Hannan ja Oskarin väliseen kirjeenvaihtoon, perustuukin kirjan antoisin osio. Tuolloin Tokoiden kaksi vanhempaa lasta olivat jääneet omasta tahdostaan Neuvostoliitoksi muotoutuvalle Venäjälle, missä he kokivat kovan kohtalon Stalinin puhdistuksissa.
Lopulta 1924 Hanna onnistui muuttamaan Yhdysvaltoihin kolmen lapsensa kanssa. Toisin kuin muu perhe, hän ei kuitenkaan koskaan sopeutunut vieraaseen kulttuuriin, vaikka oli siellä asunut ennenkin. Lisäksi karut olot Neuvosto-Venäjällä olivat vaatineet veronsa hänen terveydessään. Hanna Tokoi menehtyi aivoverenvuotoon fitchburgilaisessa sairaalassa 68- vuotiaana toukokuussa 1938. Onneksi hän ei koskaan ei koskaan ehtinyt kuulla pahimmasta mahdollisesta, lastensa teloituksista Neuvostoliitossa edellisenä vuonna.
Yllätyksenä tukijalle ilmeni että Oskari Tokoilla oli jo 1800-luvun lopulla sukulaisia ympäri Amerikkaa, mm. surullisenkuuluisassa Scoffieldin kaivoskaupungissa Utahissa. (Sata vuotta myöhemminkin sieltä löytyi ainakin yksi sujuvan suomen puhuja.) Hannan ja Oskarin jälkeläisiä on myöhemmin ollut myös Connecticutin Hartfordissa ja niin monen amerikansuomalaisen loppusijoituspaikassa, Floridan Lake Worthissa. Neuvostoliiton romahdettua myös Venäjältä löytyi jälkeläinen. Aika tehokkaasti ovat Tokoit levittäytyneen niin länteen kuin itään.
Tuula Vainikainen: NAINEN SIVULAUSEESSA
Kuolemaantuomitu Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä
Elämäkerta, Avain 2025, 192 sivua
