Teksti Hilkka Kotkamaa
Kuva Anni Kotkamaa
Kun olin pieni minulla oli lastenhoitajana Karjalan evakko Anni Pennanen. Muistan hyvin tuon kumaran mummelin, joka yritti huonoilla jaloillaan huolehtia meistä serkuksista, ettemme karkaa junaradalle. Joten minullakin on siru karjalaisuutta sydämessäni. Näin on monen suomalaisen kohdalla, kun evakot lähtivät liikkeelle luovutetusta Karjalasta muualle Suomeen sotien seurauksena. Tartuinkin hanakasti Sirpa Pääkkösen tuoreeseen kirjaan Karjala sydämessä. Se onkin aiheiden puolesta monipuolinen tutkimus siitä, miten karjalaisuus on vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin ja mitä tästä perinteestä on tänä päivänä jäljellä.
Karjalaisuus on rikastuttanut suomalaisuutta ruokakulttuurissa, käsitöissä, kirjallisuudessa, musiikissa, kuvataiteessa ja koko luonteenlaadussamme. Evakkotietä tuli monia nimekkäitä taiteilijoita ja myös heidän jälkeläisissään näkyy perinne nykypäivään asti. Moni tuntee kansainvälisestikin Värttinän musiikin ja Viipurin lauluveikot. Jopa muotisuunnittelijat luovat nykyään muotia karjalaisia malleja soveltaen.
Evakkotiellä oli suuri joukko pakolaista, mukana monia sotainvalideja, rintamasotilaita ja sotaleskiä. Pääkkösen äiti Liisa Luoma o.s. Laitinen on kotoisin Viipurin liepeiltä ja hänen muistonsa Petroskoin asemasotavaiheesta ovat romanttisia, laulettiin yhdessä, käytiin elokuvissa ja harrastettiin kuutamokävelyjä.
Toimittaja Sirpa Pääkkönen on kuitenkin tehnyt täysverisen Karjala-kirjan, joten siinä valotetaan myös ankaran ajan pimeää puolta. Äiti ei kertonut vallitsevasta elintarvikepulasta, sodan äänistä, desanteista eikä vakoojista. Arkistoista löytyi myös tietoja, miten suomalaiset perustivat valloittamaansa Äänislinnaan kuusi keskitysleiriä, johon pantiin muut kuin suomalaiset. Väkeä keskitysleireillä oli lähinnä Aunuksesta ja Äänisniemeltä, naisia ja lapsia myöten.
Rauha tuli syyskuussa 1944 ja Suomeen jäi 420 000 karjalaista. Heitä sijoitetiin eri puolelle ja maatalouden siirtoväelle pyrittiin osoittamaan omia tiloja.
Siirtokarjalaisuuteen liittyi myös vaivoja, köyhyyttä, sodan jälkeisen Suomen kurjuutta ja ennakkoluuloja. Karjalainen luonne on kuitenkin valoisa, musiikki soi ja ikävä puettiin laulun muotoon, olivathan he kotoisin runonlaulujen mailta, josta on koottu myös Kalevala. Ruokaperinne on nykyäänkin iso osa suomalaisuutta piirakoineen, rinkeleineen, perunatäytteisine kakkaroineen ja karjalanpaisteineen. Ortodokseilla oli perinteeseen omat lisukkeensa. Kirjaa lukiessa tulee vesi kielelle.
Evakkomatkan kuvaus tuo mieleen päivittäiset Ukrainasta kantautuvat uutiset, joissa miehet joutuvat rintamalle sekä naiset ja lapset vaeltavat kohti tuntematonta päämäärää. Kirjailija kertoo tavanneensa monia evakkouden kokeneita karjalaisia, jotka kertovat ettei pakomatka unohdu koskaan sen kokeneelta. Eräs haastateltu, 93-vuotias inkeriläinen nainen, sanoo: ”auttakaa ukrainalaisia, olkaa heille ystävällisiä”. Siinä viesti meille heiltä, jotka tietävät miltä tuntuu kun sota vie kodin.
Karjalaisuus on nykyaikana mennyt nettiin. ”Siirtokarjalaisten jälkipolvet”, ”Juuret Karjalassa” sekä pitäjäkohtaiset facebook-sivut ovat monien tuhansien jäsenten vilkkaassa käytössä. Pääkkösen kirjan ympärillä ”Karjala sydämessä”-sivusto kerää runsaasti kävijöitä ja keskustelua.
