Valoa syksyyn Suomen Komediateatterin revyn voimin

Teksti Hilkka Kotkamaa

Silloin alkaa perinteisesti vasta  syksy, kun Suomen Komediateatterin syysrevyy saa ensi-iltansa. ”Näillä mennään” on vauhdikasta menoa, politiikkaa, teräviä havaintoja nykymenosta, sketsejä, tanssia ja huumoria. Tunnelmaa nostaa live-bändi Katja Lapin johdolla ja koreografiat Marko Keräseltä. Kiti Kokkonen on hyvä eikä Krisse Salminenkaan ole hassumpi, Joonas Nordmanista ja Matti Purosta puhumattakaan. Ohjaaja on Misa Palander.

Minua naurattivat erityisesti kannanotot hallituksen kulttuurileikkauksiin. Teatterissa voisi lopettaa äänitys-ja valaistustoimet, onhan yleisöllä valot kännyköissä ja käsikirjoituksista voitaisiin säästää, osaavathan ammattinäyttelijät inprovisoida!

Jukolan veljekset voisivat osallistua säästötalkoisiin neljällä veljeksellä.

Revyt ovat olleet kiinteä osa 1990-luvun alussa Ere Kokkosen perustaman teatterin ohjelmistoa. Taiteellinen johtaja Kiti Kokkonen jatkaa isäntä työtä ja perinnettä, modernissa versiossa.

Tämä on juuri sitä mitä synkkä aikamme tarvitsee, rentouttavaa teatteria!

Hilkka Kotkamaa

Hilkka Kotkamaa

Julkaisijan tiedot