Surullinen satu veljesrakkaudesta

Teksti Hilkka Kotkamaa
Kuvat Anni Kotkamaa ja HKT lehdistökuvat

Astrid Lindgren (1902-2002) osasi kirjoittaa herttaisesti lapsuudesta, mutta rohkeni tarttua myös kipeisiin aiheisiin. Jopa lapsen kuolemaa hän on osannut kuvata niin että sen sanoma on ajaton ja iätön klassikko. Nyt pyörii ensi kevääseen saakka Veljeni Leijonamieli Helsingin kaupunginteatterissa täysille katsomoille ja yleisössä on todella väkeä lähes vauvasta vaariin.

Ja onhan tarina kahdesta veljeksestä, onnettomuuteen joutuvasta Joonatanista ja kuolemansairasta Korpusta, surullinen ja koskettava. Yhdessä he ylittävät kuoleman rajan, mutta edessä ei olekaan huoleton ruusutarha, Nangiala, vaan sinne päästäkseen on kohdattava pahuus, hirmuhallitsija Tengil sotureineen ja lohikäärme Katlan. Yleisön nuoremmatkin olivat sen verran kokeneita jännittävän seikkailun ja väkivallan maailmassa, ettei pelokkaita reaktioita kuulunut. Tarinan juoni kävi selväksi, samoin viittaukset kuolemanrangaistuksia jakeleviin fasisteihin, joita esitetään hienosti nukkeina. Vuoret ja tähtitaivaat loihditaan näyttämölle niin upeasti, että se olisi tuskin mahdollista ilman led-valoja ja nykytekniikan ihmeellisyyksiä.

Alaikärajaksi suositellaan 9 vuotta, mutta voin vakuuttaa että yläikärajaa ei ole. Voihan joku muistella, minun lailla, lukukokemusta vuodelta 1974, jolloin rankka tarina ystävyyden kuolemankin voittavasta voimasta teki syvän vaikutuksen. Nenäliina mukaan!