Teksti ja kuva: Hilkka Kotkamaa
Hannu Väisäsen kirjat avaavat aina uusia maisemia. Joskus lapsuuteen Oulun karulla kasarmilla, toisinaan Savonlinnan taidelukiossa. Viimeksi hänen kirjansa ovat vieneet Väisäsen nykyiseen kotimaahan Ranskaan.
Viisikko on kirja, jossa viisi sisarusta kokoontuu pitkästä aikaa saman pöydän ympärille, puhumaan menneestä ja nykymaailmasta. Siinä klaffipötä on pidennetty ja kuvioitu ja silitetty, parsittu ja paikattu pöytäliina paikallaan narisevalla pyökkiparketilla. Näkymä on maaseudulta, jossa 1830 luvulla rakennetun pappilan verannalla on sää aurinkoinen. Viisi lautasta, viisi lasia, viisi lautasliinaa renkaissa. Vehmaassa ympäristössä tönöttävä talo valmistautuu omistajansa, kirjan Anteron, syntymäpäiviin ja Suomesta tuleviin vieraisiin. Nyt kokoontuu viisi iäkästä sisarusta, joiden elämät ovat kulkeneet eri suuntiin. Yhdistävä liima ja veriside on kuitenkin jäljellä ja tunnistettavissa.
Viisi vaivausukkoa, josta yksi on nainen, kokoontuvat taas eri puolilta Suomea veljen luo keskelle Eurooppaa, viettämään yhteistä syntymäpäivää. Pöydässä on ankkapaisti, perinteiseen tapaan.
Aleksi, Santeri, Sisko, Sakari ja Antero. Heistä isoveli lukee raamattua, pikkuveli saa elinvoimaa Nepalin henkisestä ilmapiiristä. Miksi vain yhdellä sisaruksista on kihara tukka? Huonouninen Sisko on outo sillä tavalla että sen huomaa sivullisenkin, jopa veljet.
Vanhassa pappilassa on kauniit maisemat ja patinoitunutta charmia. Siellä on myös torakoita, kuten monissa vanhoissa taloissa on. Hurjaluontoinen Santeri tykkäsi pyssyistä, viinasta ja oli sen jälkeen Jeesuksen opetuslapsi. Hän kulki Jumalasta Jumalaan. Lukemisharrastusta pidettiin lapsuudenkodissa laiskuuden muotona ja kotona oli hyllyssä Mitä missä milloin sekä kirja Maat ja kansat. Hamsunin Nälkä oli kirjahyllyssä, mutta ei sovi pienelle pojalle lukemiseksi. Sakari on taiteellisesti lahjakas runoilija.
Sisarukset haluavat nähdä Ranskan vanhimman puun, Estryn marjakuusen. Puu seisoo hautausmaalla ja sen sitkeää, onttoa runkoa on helppo halata kunhan muistaa että sen marjat ovat tappavan myrkyllisiä.
Siinä terassilla on, epäilyttäviin ranskalaisten erikoisherkkujen äärellä, sopiva hetki muistella menneitä.
Välillä kerrataan lapsuutta, välillä puhutaan vanhuudesta. Välillä ollaan lapsuuden Oulussa, toisinaan liikutaan Ranskassa. Elämäntarinat purkaantuvat. Aina löytyy silti jotain yhteistä. Erilaiset ovat sisarusten tiet, mutta onneksi vanhat ranskalaiset seinämaalaukset kiinnostavat kaikkia.
Väisäsellä on Luojan antama lahja luoda tunnelmia, jännitteitä ja sukulaisuuden pohjavirettä.
