Italialainen runoilija Vincenzo Mascolo näppäilee lyyran kieliä soinnikkaasti Taivas ja kaupungit -runovalikoimassa. Jouni Inkalan elävästi suomentamassa teoksessa muinaiset myytit sulautuvat erottamattomasti osaksi nykykulttuuria ja inhimillisiä tunteita.
Mutka joka merkitsi kohtaloni / on yhtynyt muihin kämmenen viivoihin / eikä ole enää alkua eikä loppua / nyt kun jokainen raja on kaatunut / ja elämän aika on lähtenyt viimein / runouden matkaan.
Runoilija ja suomentaja Jouni Inkala tutustui Vincenzo Mascoloon ja hänen tuotantoonsa runofestivaaleilla Italiassa ja innostui laatimaan suomennosvalikoiman Taivas ja kaupungit (Siltala) hänen viimeisimmästä runoteoksestaan Il minimo comune viaggiatore, Pienin yhteinen matkamies vuodelta 2024.
Valikoiman ensimmäinen osa sarjasta Taivas ja kaupungit alkaa rakkauden siivin: On hyväntuoksuinen temppeli tänä iltana vartalosi / ja minä sivelen sen kaaria kevyesti / kuten voisi tehdä maankiertäjä, / mies temppelin suuaukolla / (…) sillä hän ymmärtää että matkalla / jotta saavutettaisiin taivas / jokainen yksityiskohta osaa tekeytyä rukoukseksi.
Lontoossa astutaan T.S. Eliotin maalle ja muistellaan hänen modernistista runoaan Autio maa vuodelta 1922. Se kuvaa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa pettymystä kuuluisalla lentävällä lauseellaan: ”Huhtikuu on kuukausista julmin”. Mutta kuten Eliotin runossa myös Mascolon vastineessa orastaa toivo: Ja tämä ymmällään oleminen / tämä muukalaiseksi itseni maailmassa aistiminen / sen seuralaisena / on ilon aikaa, jota ei voi todistaa.
