Viro on Suomeen verrattuna pinta-alaltaan pieni, mutta silti yllättävän monipuolinen maa. Sieltä löytyy matkailijalle upeita historiallisia kohteita, kylpylöitä, hiekkarantoja, saaristoa ja korpeakin. Kaikki on kuitenkin helposti saavutettavissa.
Teksti ja kuvat Marja-Liisaa Kinturi
Tallinnan ja sen ympäristön rouheiden, uuteen kukoistukseen heräilevien tehdasalueiden jälkeen on hyvä idea sukeltaa luontoon.
Korpeen Kõrvemaalle
Vain reilun tunnin automatkan päässä Tallinnasta (pääsee sinne junallakin!) on Sportland Kõrvemaan Natura-luonnonsuojelualue, jossa vähemmänkin kokenut eränkävijä pääsee selvästi opastetuilla poluilla tutustumaan monipuoliseen luontoon. Hyvä aloituspaikka luontoretkelle on Visit Kõrvemaan Hiking and Skiing Center, josta lähtee selvästi opastettu luontopolku.
Jos hyvä tuuri käy, polun varrella voi kohdata majavan padonrakennuspuuhissaan, mutta ihailla voi joka tapauksessa solisevia puroja, astella pitkin polveilelevia metsäpolkuja, tähystellä korkeita puita ja kuunnella linnunlaulua. Majavia ei tällä kertaa ole näkyvissä, mutta sopivia pesäpaikkoja niille on purojen varsilla yllin kyllin. Siellä täällä niityllä näkyy myös jätöksiä; eivät näytä lehmän läjiltä? ”Villisikoja, niitäkin täällä kyllä liikkuu”, vastaa luonto-oppaamme Marilin Pehka.
Muutaman kilometrin mittaisen luontopolun toisessa päässä odottaa Uuejärven Matkapesä, Natura-suojelualueen reunalla sijaitseva entinen hopeakettutarha, missä vierasta tervehtii nyt innokkaasti haukkuen puolisen tusinaa Alaskan malamuuttia, pörröistä ja ystävällistä rekikoiraa, joilta lähempää tuttavuutta tekevä vieras voi saada kostean muiskauksen poskelleen. Small Lapland -keskuksessa perheyritykset Matkapesa ja Indietours järjestävät vieraille tarpeen mukaan niin majoitusta kuin tarjoiluakin, kuten meille kodikkaasti luonnon äärellä.








Viinejä luonnon antimista
Virossa on myös useita käsityöviinejä valmistavia vanhoja kartanoita, joista tämän matkan varrella oli sopivasti Arun kartano, missä järjestetään myös taidenäyttelyitä. Moderni talo on rakennettu vanhan kivijalan päälle. Vieraat otti vastaan isäntäväki Katrin Kull ja Käärt Aru, jotka esittelivät aluksi viinikellareita. Siellä muhii laadukas joukko raparperista ja marjoista valmistuvia viinejä. Virossa näitä luonnonantimia hyödynnetään edelleen huomattavasti suuremmassa mitassa kuin Suomessa. Kierros kellarissa ja sen jälkeen maistiaiset katetun pöydän ääressä panivat pohtimaan, kannattaisiko itsekin muhkeista raparpereista tai usein ylenpalttisesta omenasadosta ryhtyä hillon sijasta valmistamaan tulevalla satokaudella vaikkapa viiniä. Kyllä se varmaan maistuisi varsinkin, kun hilloa on kylmiössä tallessa varmasti loppuiäksi!
Matkalla Aruun voi ihastella haikaranpesiä, joista nuori polvi jo kurkotteli toukokuussa lupaavasti maisemia. Jäin miettimään, milloin ilmastomme mahtaa olla riittävän lämmin myös täällä Suomenlahden pohjoispuolella, että haikarat uskaltavat jäädä ja viihtyä? Pitäisikö niille ruveta jo rakentamaan sopivan korkeita pesäpaikkoja? Ehkä Suomen kuihtuva väkilukukin saisi siitä uutta nostetta?!!





