Tunnelmallinen oodi luonnon kiertokululle

Ulla-Maija Alanen: Veden horisontit – Horizons of Water

Teksti ja kuvat: Hannele Salminen

Ulla-Maija Alanen oli kuvannut jo toistakymmentä vuotta metsäjärvien vedenalaista elämää, kun valkolumme järjesti hänelle yllätyksen. Siitä tuli tieteellinen sensaatio. Hienossa valokuvateoksessaan Veden horisontit hän vie lukijan lumoavaan pinnanalaiseen maailmaan.

Tahdon kutsua sinut matkalle tähän hyvin henkilökohtaiseen ja intiimiin elämääni metsäjärvien pinnan alla. Kirja on kiitokseni vedelle. Minusta tuntuu, että myös vesi kiitti minua, kun viimeisellä kuvausretkelläni lumme järjesti vedenalaisen ilotulituksen ampuessaan siemenensä suoraan eteeni.

Arkkitehti ja valokuvataiteilija Ulla-Maija Alasen kookas, suomeksi ja englanniksi tekstitetty valokuvakirja Veden horisontit – Horizons of Water on jo itsessään taideteos sveitsiläisine sidontoineen ja tarkkaan harkittuine värisävyineen ja materiaaleineen. Kirjaa selaillessa ja sen upeita valokuvia katsellessa tulee oudon harras olo. Tuntuu kuin olisin hipaissut elämän mysteeriä.

Siitä itse asiassa onkin kyse, elämän ja kuoleman kiertokulusta, jota Alanen on kuvannut seuratessaan valkolumpeiden elämää mujuisesta, liejuisesta, pohjasta kohti pintaa, valoa ja kukintaa. Ja sitä seuraavaa kuolemantanssia, performanssia, kun lumme huojuen ja keinuen vajoaa jälleen pohjalle ja lahoaa yhtyen luonnon kiertokulkuun.

Vedenalaisessa maailmassa Alanen ui alasti varusteinaan vain kamera, maski ja snorkkeli. ”Ihokosketukseni sulauttaa ruumiini vesistönä vesistöön. Kaikessa outoudessaankin veden näkymät ovat ruumiini jatke. Kokemukseni ulkopuolisuudesta ja erillisyydestä väistyvät. On vain ykseys, ihmetys ja rauha.” 

Teokseen ovat Alasen ohella kirjoittaneet Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson ja arkkitehti Juhani Pallasmaa. Pettersson taustoittaa aihetta artikkelissaan Unien ja veden kuvia muinaisilla veteen liittyvillä runoilla ja loitsuilla. 

Luulin lumpehen pitävän, / Ve’en kalvon kannattavan; / Lumme alkoi luimistella, /   Ve’en kalvo kallistella: / Suistuin suulleni vetehen, / Kasvoilleni kaislikkohon.

Artikkelissaan Veden peilit, Pallasmaa toteaa, että veden pinta toimii kaksoispeilinä, jossa vedenalainen ja vedenpäällinen todellisuus kohtaavat. Ulkopinnan peilissä kuvastuu nykyhetki, taivaalla kiitäviä pilviä ja rannan puiden siluetteja. Alapuolinen peili heijastaa mennyttä, veden muistia, jota voisi kutsua sen alitajunnaksi. 

”Lumme on viesti arkaaisesta elämästä vedessä, elämän alkuhistoriasta”, hän kirjoittaa.  Lumpeen alkuperä on voitu jäljittää 125 miljoonan vuoden taakse. ”Se on vanhimpia kukkivia kasveja, kenties se peräti keksi kukkimisen”, Alanen pohtii. 

Pohjamudissa kiemurtelevat ”lummekasvien aivot”, käsivarren paksuiset juurakot, kuin painajaisten käärmeet tai liskot. Ulpukan juurakon pinnalla lehtivanojen jättämät arvet muistuttavat kaiken näkeviä silmiä. Lumpeen juurakko on kuin pieni krokotiili. ”Lumpeessa onkin yhdistyneenä kaunotar ja hirviö”, Pallasmaa luonnehtii symbioosia.

”Pinnalla kelluvat enkelinkauniit lumpeet ovat minulle kuin liikennemerkki, tienviitta syvyyksiin. Kyllä minä niitäkin ihailen, mutta ne eivät kiinnosta minua taiteilijana. Pelkkä kauneus ilman syvempiä merkitystasoja ei ole kiinnostavaa”, Alanen toteaa.

Häntä kiinnostavat lumpeiden hitaat muodonmuutokset ja värien vaihtelut, kun ne kukittuaan keinahdellen vajoavat hiljalleen pohjalle ja lahoavat. Lumpeiden terälehtien pigmentti haihtuu tällä jäähyväismatkalla. Kun valkoinen katoaa, alta paljastuvat herkät, sudenkorennon siipiä muistuttavat solurakenteet.

Jäähyväismatka on samaan aikaan myös neitsytmatka. Sillä sen varrella lumpeiden kukat posauttavat siemenensä maailmalle jatkamaan elämää. Veden vastus hidastaa pienten siementen menoa niiden leijaillessa kohti pohjan muhevaa lietettä. 

Alanen tajusi todistavansa jotain ihmeellistä, kun lumme räjäytti siemenensä hänen edessään. Hänen onnistui kuvata tapahtuma, josta ei aiemmin tiedetty mitään. Taide ja tiede ovat Leonardo da Vincistä lähtien tehneet yhteistyötä. Näin kävi nytkin, kun Alasen onnistui paljastaa tämä merkkipaalu lumpeen elämän varrelta.

Kun pinnan alle sukeltaa, siellä aukeaa aivan uusi maailma, jossa vesimolekyylit hajottavat valon hohtavaksi materiaaliksi, syvyyksissä vallitsee täydellinen hiljaisuus, ja aistien toiminta muuttuu. ”Vaikka tiedän työni olevan hengenvaarallista, en metsässä tai veden tiiviissä syleilyssä osaa pelätä. Päinvastoin koen siellä suurta turvallisuutta ja yhteyttä toislajisten kanssa”, Alanen kirjoittaa.

Kun suljen elämän kiertokulkua tunnelmallisesti kuvaavan taidekirjan, minusta tuntuu kuin olisin itse viettänyt tuntikausia syvän, kirkkaan metsäjärven pinnanalaisissa maisemissa, sillä niin hienosti kirjan upeat kuvat ja tunnelmalliset tekstit sointuvat yhteen. 

Muotoutumisen hidas tanssi. / Ponnistaa ja kohota / vaiheittain kohti valoa. // Veden pinnan läpäisyssä / oman peilikuvan kosketus. / Henki ja ruumis yhtyvät.

Kirjaan liittyvä näyttely Vaiheita on avoinna Ruovedellä Vinhan kirjakaupassa https://vinhankirjakauppa.fi/  14.6. – 19.7.2024. 

Ulla-Maija Alanen: Veden horisontit – Horizons of Water. 2025. 104 s.