Tbilisin kaupunkikuva on beigen- ja harmaanvalkea taustanaan vihreitä vuorenrinteitä.
Georgia*: Kukkuroittain kulttuuria ja herkkuruokaa
Teksti ja kuvat: Marja-Liisa Kinturi
Georgiaan kannattaa mennä- nyt eikä ”vasta neljästoista päivä”. Nyt siksi, että pian sinne ryntäävät takuulla miljoonat ja taas miljoonat kiinalaiset ja japanilaiset matkailijat; siitä oli jo ennusmerkkejä toukokuussa 2025 näkyvissä. – Eikä mikään ihme, sillä Georgia tarjoaa matkailijalle paitsi huikeita maisemia ja luontoa, herkullisia kulinaarisia nautintoja myös mielenkiintoista historiaa ja roppakaupalla kulttuuria.
Päällimmäinen tunnelma viikon mittaisen kierroksen jälkeen oli herkullinen ruoka ja … hmm… ähky olo. Vanhat vaatteet kun tuntuivat kummasti kiristävän?!! Ei ihmekään, sillä vaaka kotona todisti, että; elopainoa oli viikon reissun aikana kertynyt lisää kolmisen kiloa!! Mutta kun sitten katsoo kuvia herkullisista, kukkuraisista tarjoilulautasista, ei mikään ihme! Kuulin sivukorvalla myöhemmin jostain, että vieraiden lihottaminen olisi georgialaisten kunnia-asia, todistus maan vieraanvaraisuudesta. Totisesti!!
Ylös vuorille ja alas laaksoihin
Matkareittimme (KUVA!) mutkitteli pääkaupungista Tbilisisısta Mtshetaan, sieltä vuorille Kazbegiin ja edelleen alas laaksoihin, kuuluisille viinialueille, (joita satunnaisempi matkailija voi seurata myös hyvin merkittyjen viinireitti- (Wine Route) -opasteiden avulla) sekä muutaman kauniin luostarikirkon kautta Tzinandaliin…ja viimein, muutaman päivän ja mutkan jälkeen takaisin kohti Tbilisin lentokenttää. Suorastaan ähky annos nähtävää ja koettavaa!
Pala yhteistä historiaa… ja leppoisaa tunnelmaa
Georgia on viehättävä vuoristoinen maa idän ja lännen välissä…Suomen kanssa yhteistä on pala historiaa Venäjän vallan alla – Suomi vapautui siitä jo 1917, samana vuonna kuin Georgiakin, mutta Georgia palasi sittemmin osaksi Neuvostoliittoa, miltä Suomi onnekseen välttyi maksaen toki vapaudestaan kovan hinnan, kuten kaikki tiedämme.
Nyt Georgian kunnianhimoisena tavoitteena on pääsy mukaan Euroopan Unioniin. Viime viikkoina uutisissa on kerrottu mielenosoituksista varsinkin pääkaupungissa Tbilisissä, mutta ne eivät ainakaan tätä reissua haitanneet – todennäköisesti kyse on samasta kuin vaikkapa Helsingissä; jos Hakaniemessä on mielenosoitus, Rautatientorilla elämä ja liikenne jatkuvat normaalina. Tunnelma oli siis koko matkan ajan leppoisan rauhallinen muutamaa liikenneruuhkaa lukuun ottamatta – nekin syntyivät vuoristokylien laitamilla, kun lammaslaumoja ajettiin kesäksi ylös vuorille laiduntamaan. Harvinaisen mielenkiintoisia liikenneruuhkia siis ainakin näin kaupungistuneen suomalaismatkailijan silmään.
Leppoisaa tunnelmaa kaikkialla korostivat myös siellä täällä auringossa loikoilevat laiskanpulskeat kulkukoirat – aloin mielessäni kutsua niitä georgialaisiksi ”hot dogeiksi”. Koirat olivat kaikki korvamerkittyjä eli steriloituja ja rokotettuja, Ne olivat ilmeisen hyvin sopeutuneet elämäänsä pienten makupalojen ja rapsutusten toivossa.
Vanhaa ja uutta Tbilisia
Oma ensivaikutelmani Tbilisistä oli jälleennäkemisen ilo, olinhan ollut täällä muutaman päivän pikavisiitillä, kun Suomi ja Georgia juhlistivat yhteistä satavuotisen itsenäisyyden juhlavuottaan. Sen jälkeen kaupunki on muuttunut jonkin verran, mutta ei liikaa. Uusia lasiseinäisiä pilvenpiirtäjiä kohosi siellä täällä, mutta perusilme oli samanlainen; hiekanruskeita ja harmahtavia, matalahkoja perinteisiä rakennuksia vuorten rinteillä ja jokilaaksossa.
Vanhoissa kaupunginosissa voi nauttia perinteisistä kylpylöistä ja jokirannasta ylös kukkulalle pääsi nyt köysiradalla, jollaista viime käyntikerrallani ei vielä ollut näköpiirissä. Moderni, joen ylittävä katettu silta oli entisellä paikallaan. Tbilisin vanhan kaupunginosan nähtävyyksiin kuuluvat Abanotubanin alueen rikkikylpylät suippotornikattoineen. Näissä turkkilaistyyppisissä kylpylöissä voisi hyvin vierailla, meillä vain ei nyt ollut siihen aikaa. Onnekseni olen saanut kokea vastaavan rentouttavan elämyksen aikaisemmin Turkissa.
Ylhäällä kukkulan laella kohoaa kuuluisa, neljänneltä vuosisadalta peräisin oleva Narikalan linnoitus, joksi maan neljännellä vuosisadalla valloittaneet mongolit sitä kutsuivat. Lähellä sitä sijaitsee myös kaupungin kasvitieteellinen puutarha ja linnoitukselta on hulppea näköala alla auringonpaisteessa välkehtivälle Kura-joelle (suomalaisittain ehkä hivenen huvittava nimi!) ja sen ylittävälle futuristiselle sillalle. Modernin sillan lähellä olevasta puistosta oli helppo nousta köysiradalla kukkulan huipulle ihailemaan näköaloja – siis huomattavasti leppoisampaa kuin. edellinen kiipeäminen kapoisia rappuja myöten edelliselle, Narikalan linnoituksen hallitsemalle kukkulalle.
Muutama kulkukoira näytti myös uuvahtaneen päästyään kukkulan laelle! Ehkä kupu oli sopivan täynnä turistiherkkuja?! Linnoituksen reliefit ovat todella vaikuttavia taidonnäytteitä ja näköala mahtava. Ja alas on aina hivenen helpompi astella.
Restauroitavia taloja ja nukketeatterikulttuuria
Vanhassa kaupunginosassa on paljon kauniita rakennuksia, osa tosin vielä selvästi kaipaa restaurointia. Aika aikaa kutakin… Kurkistus muutamaan porraskäytävään paljasti upeita seinä- ja kattomaalauksia. Ne muistuttavat Latvian pääkaupungin Riikan jugend-kortteleiden vastaavia. Vanhan kaupunginosan hauska kohde on Rezo Gabriadze -torni, joka juhlistaa kaupungin ja maan nukketeatterikulttuuria. Aina tasatunnein ”parvekkeelle” ilmestyy satuhahmo kilauttamaan kelloa. Näytös kerää ympärilleen tavallisesti ison joukon yleisöä ihastelemaan ja taputtamaan.
Siltoja joen yli ja ali
Vanhan kaupungin jykevien kivimuurien ja ruskehtavien talojen vastakohtana on Kura-joen ylittävä ultramoderni, 150 metrinen Rauhansilta*) vuodelta 2010. Toinen, vähintään yhtä mielenkiintoinen ”kuiva silta” alittaa Kura-joen tunnelissa, joka on samalla vilkas kirpputori täydennettynä matkamuistomyymälöillä. Joen voi siis joko ylittää upeaa siltaa pitkin tai halutessaan myös alittaa kastumatta ja shoppailemalla!
(*Georgian valtion järjestämälle matkalle osallistui kymmenkunta suomalaista matkabloggaria ja -matkailutoimittajaa.)
